Lentopallo - Beach Volley 1937 - 2008
|
|
Etusivu
Vierailijat
|
6.1.2008 Mukkulan Riento - Parikkalan Urheilijat 1 - 3 ( 15 - 25 , 13 - 25 , 25 - 23 , 9 - 25 ) Heikko esitys Sunnuntaina pelattiin viikonlopun toinen peli. Parikkalan toiveesta järjestettiin peli samalle reissulle kun he tänne päin tulivat. Kotipeli pelattiin siis Nastolassa Rakokiven koululla. Siinä taitaakin olla melkein kaikki kerrottava pelistä... Ensimmäisen erän alkupuolisko oltiin hyvin mukana pelissä. Tasapäisesti edettiin puoliväliin kunnes pelimme retkahti. 12-10 johtoasema muuttui yhden syöttövuoron aikana tilanteeseen 12-18. Toinen erä oli samaa epätoivoista jauhamista. Oma peli tökki tosi pahasti ja helppoja virheitä tuli varsin paljon - etenkin hyökkäysten päättämisessä. Kumpaankin erään tuli samassa tilanteessa 8-9 pisteen putket vastustajalle. Kolmas erä oli sitten puolestaan hyvää omaa peliä. Tiukka taisteluerä voitettiin lukemin 25-23. Kenttä liikkui jo ihan normaalisti ja vastaanottokin toimi hyvin. Varsinkin Toni onnistui kolmesta metristä tappamaan palloja. Torjunta onnistui myös vaimentamaan hyvin vastustajan hyökkäyksiä. Neljänteen erään peli romahti sitten ihan täysin. Kolmen syöttövuoron jälkeen peli oli jo 3-16 ja peli oli jo selvä. Oma hyökkäys hyytyi ihan täysin. Jokainen teki vuorotellen hyökkäysvirheitä vaikka pallo nousikin kohtuullisesti. Helpot heitotkin saatiin usein rajojen ulkopuolelle. Vastustaja oli varsin kova. Varsinkin laitahyökkäys oli meille aivan liian vahva. Kenttä liikkui todella hyvin eikä heitot jääneet kenttään. Samoin vastaanotto toimi melko hyvin. Heikkoa lenkkiä oli vaikea löytää. Numerot kuvaavat täysin oikeutetusti tasoeroamme tänään. Heikko esitys - paljon parempaankin pystymme. Liekö eilinen peli painanut liikaa jäsenissä. Kehissä oli kuitenkin hyvin äijiä - Kapa passarina, AP, Pete ja Vesku keskimiehinä, Toni, Iso-Masa ja Jari laidoissa sekä Nikita liberona. |
|
|
Mukkulan Riento ry muri@phnet.fi |